Tervetuloa Lahnuksen Ratsastuskoulun kotisivuille!

Lahnuksen Ratsastuskoulun omistajat, Anneli ja Jukka Kivelä, ovat toimineet ratsastuskoulun pitäjinä 32 vuotta. Kaiken kaikkiaan kokemusta hevosalalta on 38 vuoden ajalta. Nykyisellä paikallaan ratsastuskoulu on toiminut vuodesta 1992. Tuntikäytössä on noin 35 hevosta ja ponia.

Este-ja kouluratsastuksen ohella ratsastuskoululla tarjotaan opetusta myös lännenratsastuksessa. Lisäksi oppilailla on hyvät mahdollisuudet valmentautumiseen ja kilpailemiseen. Opetustiloina toimivat iso ulkokenttä sekä kaksi maneesia, joista uudempi on mitoiltaan 30x60 m.

Ratsastuksen ohella Lahnuksen Ratsastuskoululla on myös hevoskasvatustoimintaa. Entinen kasvattajatunnus Ruskelan on vaihtunut vuonna 1999 tunnukseen L.R.

Uutisia

3.2.
Päivätunteja.
Päivätunneista on tullut jonkin verran tiedusteluja, joten olemme nyt kokoamassa ryhmää/ryhmiä arkipäiville jos aikataulut saadaan sopimaan. Mahdolliset kellonajat ovat klo 9-15 välillä. Ensisijaisesti tarjolla on nyt kouluryhmiä, mutta otamme vastaan toiveita myös muista lajeista. Ilmoittautua voit joko suoraan tallilla tai sähköpostitse.

2.2.
Nyt on tarjolla mös toinen estetehokurssi 2.-4.3. Ilmoittautuminen tuttuun tapaan tallilla tai sähköpostitse.

8.1.
Estetehokurssi 10.-12.2.
Kurssin hinta on 100 €. Osallistujamäärä on 6-8 ratsukkoa. Kurssiin kuuluu 3 tuntia ratsastusta. Ilmoittautumiset Tiinalle, Tuulille tai Pinnelle tai tallin sähköpostiin.



Päivitetty 3.2.2012 ©Lahnuksen Ratsastuskoulu